Terraarion yläosiin saattaa olla vaikea keksiä sopivia lekottelupaikkoja käärmeelle, etenkin jos haluaisi niiden olevan mahdollisimman luonnollisen näköisiä. Erilaiset korit ja pussukat ovat tietysti vaihtoehto, mutta epäluonnollisen ilmeensä vuoksi ne eivät miellytä kaikkia. Päätin ratkaista ongelman ja vastaus löytyi koivurisukosta.
Tällä kertaa käytin lumen alta kerättyjä, tuulen alas riepomia pitkiä koivunrisuja, parhaimmillaan risut ovat kuitenkin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Keväällä oksat ovat hyvin taipuisia & sitkeitä ja vaivattomia muotoilla. Talvella kerätyt oksat taas saattavat katkeilla helpommin ja ne vaativat sulatuksen kuumalla vedellä, jotta niitä voisi työstää (todennäköisesti myös liottaminen vedessä tekee oksista taipuvaisempia). Sulatuksesta huolimatta osa oksista saattaa olla liian helposti katkeavia, joten yritä valita mahdollisimman nuoria ja ohuita risuja. Jos olet koivuallergikko, oksien keruu kannattaa suorittaa hyvissä ajoin ennen siitepölykauden alkua.
Kuvan kassillisesta valmistui kaksi isoa ja kolme pientä koria.
Pesän tekeminen aloitetaan suuaukosta. Se tehdään yhdestä mahdollisimman pitkästä ja taipuisasta oksasta. Oksa taivutetaan ympyrän muotoon ja oksan latva kieputetaan renkaan ympäri kuvassa näkyvän sinisen nauhan lailla. Mitä pidemmälle oksa kieputtuu itsensä ympäri, sitä pitävämpi renkaasta tulee. Tämän renkaan koko määrittää pesän suuaukon koon.
Pesän tukiranka taas tehdään kahdesta taipuisasta oksasta ja ne sidotaan toisiinsa hyvin ohuella ja erityisen taipuisalla pikkuoksalla. Oksat asetetaan ristikkäin ja pikkuoksaa lähdetään kiertämään sinisen nauhan lailla parin ensimmäisen kierroksen ajan säännöllisesti yli ja ali oksien. Sitten sidosta voi alkaa kieputtelemaan sikin sokin, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman tiukka napa pesälle. Päättele sidos vetämällä oksan pää aikaan saadun navan läpi muutamasta kohtaa.
Seuraavat vaiheet ovatkin hieman hankalammin kuvattavissa ja selitettävissä. Rengas ja tukiranka yhdistetään niin, että tukirangan neljästä varresta jokainen kieputetaan vuorollaan renkaan ympäri. Mitä pidemmät ja taipuisammat tukirangan varret ovat, sitä helpommin ne saa kiinnitettyä renkaaseen. Kaikkien varsien ollessa pitkiä, ne saa kieputettua limittäin toistensa kanssa ja näin jokainen kieputettu varsi estää edellistä aukeamasta, viimeisen varren kärki päätellään renkaan oksien väliin. Esimerkkikuvissa vain yksi neljästä varresta on riittävän pitkä ja se aiheuttaa hieman lisätyötä, avuksi tarvitaan muutama taipuisa oksa, jotka kieputetaan liian lyhyiden varsien päälle. Ensimmäisessä kuvassa näkyy kuinka ensimmäinen lyhyt varsi on taivutettu myötäilemään rengasta. Toisessa kuvassa sen päälle on lähdetty kieputtamaan sinisen nauhan lailla lisäoksaa, joka on pujoteltu renkaan oksien väliin tiukasti molemmista päistä.
Kun jokainen varsi on kieputettu ja viimeinen päätelty, lopputuloksen pitäisi näyttää kutakuinkin tältä:
Pesän kehikon ollessa valmis, tökitään tukirangan varsien väleihin uusia varsia, toisesta päästä napaan kiinni ja toisesta päästä renkaaseen kieputettuna. Sitten aletaan pujottelemaan oksia sikinsokin poikittain ja viistoon. Aluksi pujottelu on hieman haastavaa kehikon heppoisen olemuksen vuoksi, mutta työ helpottuu kun oksia alkaa olla enemmän ja rakenne tukevoituu. Ideana on pujotella oksia tavallaan koripunontana, varsien yli ja ali sikinsokin. Kun viereen laittaa toisen oksan ali ja yli (huom. järjestys), viereiset oksat tukevat toisiaan ja lopulta jokainen oksa kiristää muita oksia, tehden pesästä kestävän. Oksien paksut päät kannattaa jättää pujottelussa aina pesän sisälle, ei ulkopuolelle, näin pesän pyöreä rakenne kiristää kaartuvan oksan paikalleen. Oksien paksuja päitä voi myös ujutella renkaan sisään ja ohuet päät taas ovat erinomaisia kiristäjia kaikkialla kun niitä pujottelee ja kieputtaa tarpeeksi tiukkaan ja päättelee oksien väleihin.
Pesä alkaa pikkuhiljaa muotoutua, tässä vaiheessa rakenne alkaa olemaan jo sellainen, että oksien pujottelu on helppoa.
Oksia voi lisätä halutessaan vaikka niin paljon, että pesästä tulee täysin tiivis ja valoa läpäisemätön piilo. Itse olen tykännyt tehdä niistä kuitenkin sen verran harvoja, että käärmeet pääsevät luikertelemaan risujen väliin jäävistä raoista, näin pesä tarjoaa köllöttelypaikan lisäksi apua kiipeilyyn. Näitä on todella helppo tehdä ja kunhan vain tekniikan sisäistää kunnolla, ei yhden pesän valmistamiseen lopulta mene edes kovin paljoa aikaa. Valmis pesä on hapsottavine risuineen kuin tuulenpesä tai hylätty linnunpesä terraarion oksistossa ja mukautuu hyvin muuhun luonnolliseen sisustukseen 🙂
Tiian eläinkaaos 