Tunnen oloni juuri nyt maailman onnellisimmaksi ihmiseksi! Yksi elämäni suurimmista ja hartaimmin odotetuista unelmista on käynyt toteen ja pääsemme muuttamaan elokuussa ihkaomaan taloon ❤ Kyseessä on 110m2 omakotitalo, jossa on keittiön ja olohuoneen lisäksi kolme makuuhuonetta ja takkahuone. Lisäbonuksena yläkerrassa on 180m2 rakentamatonta tilaa, jonne voi myöhemmin laajentaa elintilaansa. Niin ja autotallikin on, jossa pääsee puuhastelemaan terraarioprojektien kanssa! Pihassa riittää tilaa koirille ja reilun kilometrin päässä on söpö rauhallinen uimarantakin jonne voi mennä niiden kanssa kesäiltaisin viilentymään. Tuntuu aivan utopistiselta että tämä on viimein totta ❤ Kirjottelen uudesta kodista enemmän, kunhan päästään muuttamaan ja saadaan tehtyä akuuteimmat remontit valmiiksi.
Iloa on riittänyt myös käärmeiden kanssa, sillä 2017 vuoden viimeinen myynnissä ollut mustarottakäärmepoikanen kohtasi omistajansa. Löytyi aivan mahtava koti ja nyt saa huokaista helpotuksesta kun kaikki poikaset ovat hyvässä huomassa ❤ Tälläerää myytäviä käärmeitä ei enää tästä taloudesta löydy ja seuraavia saaneekin odotella jonkin aikaa. Saapa nähdä milloin teetän seuraavan poikueen, vaikka alunperin olin ajatellut sen tapahtuvan vuonna 2020. Nyt näyttää kuitenkin siltä että taitaa ensi vuosi mennä pitkälti uuden kodin kunnostamisen kanssa ja toisaalta haluan myös pitää hetken vapaata poikasrumbasta. Poikaset ovat aivan ihania ja rakastan niitä yli kaiken, mutta helposti stressaantuvana ihmisenä lie parempi lepäillä nyt vuosi tai pari ennen kuin lähtee siihen pyöritykseen uudelleen. Ihanuudestaan huolimatta elämä usean poikasen kanssa ei ole pelkkää ruusilla tanssimista, vaan siihen mahtuu myös paljon huolia ja harmaita hiuksia.
Jonkin aikaa tekeillä olleet uudet terraariotkin alkavat olemaan pikkuhiljaa valmiita. Vielä puuttuu lasit ja pleksit, sekä kalliotausta toisesta terraariosta. Onneksi rakensin nuo tarkoituksella ohuehkosta vanerista, eivätkä ne paina tuhottomasti. Olisi ehkä vähän surkuhupaisaa saada kammottavan painavat terraariot valmiiksi juuri pari viikkoa ennen muuttoa. Kohtuullisesta keveydestään huolimatta aion ostaa nokkakärryt, jotta muutto sujuisi mahdollisimman kivuttomasti. Erityisesti painavan terraariotornin siirtely jäi ei-niin-kivasti mieleen viimemuutosta. Tuleva muutto ei silti kaikesta kantamisesta huolimatta huolestuta ja hirvitä, koska tälläkertaa tietää ettei moista koitosta ole tiedossa uudestaan enää vuosikausiin!
Kaiken ilon sekaan mahtuu myös epätoivon hetkiä, sillä kävin kuvauttamassa meidän koirakuopuksemme Papun luuston muutama viikko sitten. Papun velipoika lopetettiin alle vuoden iässä lonkkiensa takia ja siksi olen ajatellut että Papukin täytyy kuvauttaa jossain vaiheessa. Selässä ja kyynärissä ei ollut vikaa, mutta lonkat. Huh sentään miten rujot ne olikaan. Lääkärikin sanoi hämmästyneensä tulosta, sillä koira ei antanut ennen kuvausta mitään viitteitä siitä että niissä olisi vikaa. Hetken ehdin jo pyörittää kauhukuvia mielessäni ja miettiä olenko taas sen vaikeimman päätöksen edessä ja joudun päästämään irti rakkaimmastani. Kauhun painolasti putosi kuitenkin harteiltani, kun lääkäri kertoi koiran voinnin ja olemuksen merkitsevän enemmän kuin kuvat. Jostain ihmeen syystä Papun lonkat eivät ole sitä vaivanneet juuri ollenkaan ja toivotaan ettei vaivoja tulisi jatkossakaan. Vaikka lonkkien tilanne ei ollutkaan oletetun- ja toivotunlainen, niin nyt se on kuitenkin tiedossa ja pystytään toimimaan nivelrikon etenemistä hidastaen. Samalla osaa seurata koiraa yhä entistäkin kriittisemmin ja puuttumaan asiaan jos pienintäkään ongelmaa ilmenee. Papu täyttää viikon päästä kolme vuotta ja toivon sydämeni pohjasta että sillä on vielä monen monta ihmisen parhaan ystävän arvoista vuotta laadukasta koiranelämää jäljellä ❤
Tiian eläinkaaos 