Kesän aikana olin sulatellut mielessäni malttaisinko luopua yhdestä viimevuoden holdback-poikasesta ja vastaus porautui lopulta mieleeni heinäkuussa. On pakko malttaa.
Ennen poikasten kuoriutumista olin asettanut itselleni kotiinjäävien maksimirajaksi neljä poikasta ja sain sentään pitäydyttyä siinä, mutta lopulta ymmärsin senkin olevan liikaa. Asiaa järkeiltyäni tajusin ettei ole kasvatuksen kannalta mitään järkeä jättää neljää poikasta kotiin, vaikka sydän niin sanookin. Tilaa täytyy jäädä tulevaisuuden kasvateillekkin, sillä haluan pystyä jättämään jokaisesta teettämästäni poikueesta vähintään yhden poikasen itselleni. Kotiin voi jättää vain kaikista mieluisimmat, tai nurkat täyttyvät ja resurssit loppuvat jo muutaman poikueen jälkeen.
Pojat Noki (musta) ja Havu (valkokylki) ovat kietoneet itsensä sormeni ympärille niin tiukasti mahtavalla luonteellaan ja äärettömän upealla ulkomuodollaan, ettei niiden kohdalla luopumispohdinnat tullut edes mieleenkään. Tytöt Nila (musta) ja Hile (valkokylki) taas temppuilivat elämänsä alkutaipaleella ruokailujen suhteen tosi paljon ja todella kauniista ulkomuodostaan huolimatta niiden kohtalo joutui vaakalaudalle liian loisteliaiden veljiensä takia. Olen jo vuosikaudet haikaillut mustaa mustarottakäärmenaarasta ja toisaalta valkokylkinaaraita kotona on jo neljä kappaletta, joten asioiden loppusummaus oli Hilen kannalta huonon puoleinen. Nilan kotiinjäänti selviää varmuudella vasta ajan myötä, kun näkee miten kaikki palaset loksahtelee paikalleen, mutta Hile päätyi kuitenkin jo nyt myyntiin.
Tuntui hassulta etsiä upeista eläimistä väkisin ”heikkouksia”, jotta jostain malttaisi luopua. Se ei kuitenkaan tarkoita että myytävässä eläimessä olisi oikeasti mitään vikaa, vaan sitä että poikueessa oli vielä upeaakin upeampia yksilöitä. Jos Havua ei olisi ollut tässä poikueessa, olisi Hile varmasti välttynyt myyntituomiolta. Hilessä ei ole mitään mikä estäisi sen käytön kasvatuksessa, mutta alun huonon startin vuoksi sitä kuitenkin tulisi miettiä tarkkaan. Se saattaa periytyä, tai olla periytymättä ja vähintäänkin pariksi täytyisi valita sulhanen, joka on ollut poikasesta lähtien erinomainen ruokailija. Nykyäänhän Hile syö jo oikein mainiosti, eikä aiempi huono ruokailumenestys vaikuta sen elämään.
Kriteerit kasvatuseläimelle ja lemmikille ovat täysin erilaiset ja sen vuoksi kasvatuksen kannalta oleelliset seikat eivät merkitse lemmikinomistajalle mitään. Lemmikin suhteen ei ole niin tarkkaa onko se syönyt poikasesta asti täydellisesti ja kasvaako siitä kasvattajansa silmään jalostusarvollisesti täydellinen yksilö. Eläin on kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain sen jalostuksellinen arvo. Tärkeintä on että eläin syö ja toimii nyt niin kuin kuuluukin ja se on omistajansa mielestä täydellinen.
Toivon täysillä että Hilelle löytyisi pian joku sen kauneutta ihaileva ja mustarottakäärmeen aktiivisuutta arvostava koti, jonne voisin hyvillä mielin neidin luovuttaa! ❤ Olen valmis ajelemaan vaikka vähän pidemmällekkin täydellisen kodin perässä, jos kauppojen syntyminen jää logistisista syistä kiinni. Hilen myynti-ilmoitus löytyy täältä *klik*.
(Hile kaikissa artikkelin kuvissa)
Tiian eläinkaaos 