Holdbackien harvennusta

Kesän aikana olin sulatellut mielessäni malttaisinko luopua yhdestä viimevuoden holdback-poikasesta ja vastaus porautui lopulta mieleeni heinäkuussa. On pakko malttaa.

Ennen poikasten kuoriutumista olin asettanut itselleni kotiinjäävien maksimirajaksi neljä poikasta ja sain sentään pitäydyttyä siinä, mutta lopulta ymmärsin senkin olevan liikaa. Asiaa järkeiltyäni tajusin ettei ole kasvatuksen kannalta mitään järkeä jättää neljää poikasta kotiin, vaikka sydän niin sanookin. Tilaa täytyy jäädä tulevaisuuden kasvateillekkin, sillä haluan pystyä jättämään jokaisesta teettämästäni poikueesta vähintään yhden poikasen itselleni. Kotiin voi jättää vain kaikista mieluisimmat, tai nurkat täyttyvät ja resurssit loppuvat jo muutaman poikueen jälkeen.

Pojat Noki (musta) ja Havu (valkokylki) ovat kietoneet itsensä sormeni ympärille niin tiukasti mahtavalla luonteellaan ja äärettömän upealla ulkomuodollaan, ettei niiden kohdalla luopumispohdinnat tullut edes mieleenkään. Tytöt Nila (musta) ja Hile (valkokylki) taas temppuilivat elämänsä alkutaipaleella ruokailujen suhteen tosi paljon ja todella kauniista ulkomuodostaan huolimatta niiden kohtalo joutui vaakalaudalle liian loisteliaiden veljiensä takia. Olen jo vuosikaudet haikaillut mustaa mustarottakäärmenaarasta ja toisaalta valkokylkinaaraita kotona on jo neljä kappaletta, joten asioiden loppusummaus oli Hilen kannalta huonon puoleinen. Nilan kotiinjäänti selviää varmuudella vasta ajan myötä, kun näkee miten kaikki palaset loksahtelee paikalleen, mutta Hile päätyi kuitenkin jo nyt myyntiin.

Tuntui hassulta etsiä upeista eläimistä väkisin ”heikkouksia”, jotta jostain malttaisi luopua. Se ei kuitenkaan tarkoita että myytävässä eläimessä olisi oikeasti mitään vikaa, vaan sitä että poikueessa oli vielä upeaakin upeampia yksilöitä. Jos Havua ei olisi ollut tässä poikueessa, olisi Hile varmasti välttynyt myyntituomiolta. Hilessä ei ole mitään mikä estäisi sen käytön kasvatuksessa, mutta alun huonon startin vuoksi sitä kuitenkin tulisi miettiä tarkkaan. Se saattaa periytyä, tai olla periytymättä ja vähintäänkin pariksi täytyisi valita sulhanen, joka on ollut poikasesta lähtien erinomainen ruokailija. Nykyäänhän Hile syö jo oikein mainiosti, eikä aiempi huono ruokailumenestys vaikuta sen elämään.

Kriteerit kasvatuseläimelle ja lemmikille ovat täysin erilaiset ja sen vuoksi kasvatuksen kannalta oleelliset seikat eivät merkitse lemmikinomistajalle mitään. Lemmikin suhteen ei ole niin tarkkaa onko se syönyt poikasesta asti täydellisesti ja kasvaako siitä kasvattajansa silmään jalostusarvollisesti täydellinen yksilö. Eläin on kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain sen jalostuksellinen arvo. Tärkeintä on että eläin syö ja toimii nyt niin kuin kuuluukin ja se on omistajansa mielestä täydellinen.

Toivon täysillä että Hilelle löytyisi pian joku sen kauneutta ihaileva ja mustarottakäärmeen aktiivisuutta arvostava koti, jonne voisin hyvillä mielin neidin luovuttaa! ❤ Olen valmis ajelemaan vaikka vähän pidemmällekkin täydellisen kodin perässä, jos kauppojen syntyminen jää logistisista syistä kiinni. Hilen myynti-ilmoitus löytyy täältä *klik*.

(Hile kaikissa artikkelin kuvissa)

Hoitolapsia

Poikasmäärä on vähentynyt viimepostauksen jälkeen vain yhdellä, sillä loput kolme myyntipoikasta jääkin luokseni hoitoon vähän pidemmäksi aikaa. Vielä muutama viikko sitten luulin että tähän päivämäärään mennessä olen saanut kaikki myyntipoikaset maailmalle, mutta matkaan tulikin melkoinen mutka. Pari päivää sitten nämä kyseiset kolme poikasta vaihtoivat virallisesti omistajaa, mutta sen sijaan että ne olisivat jo lähteneet uuteen yhteiseen kotiinsa kuten alunperin oli suunniteltu, niiden täytyykin pysytellä luonani turvassa ainakin heinäkuun loppuun saakka. Miksi näin? Poikasten ostaja halusi testauttaa omat käärmeensä krypton varalta ennenkuin poikaset hänen luokseen muuttaa ja vastoin odotuksia uutiset olivatkin yhden käärmeen osalta varsin surulliset, käärme oli kryptopositiivinen. Nyt ostajakodilla on edessään 4kk karanteeni ja kaikkien kannalta paras ratkaisu oli se, että poikaset jäävät tänne. Karanteenin jälkeen poikaset pääsevät toivottavasti viimein omaan kotiinsa, jos (kun) ostajan muut käärmeet saavat uudelleen negatiiviset testitulokset. Lohdutuksena napsin muutamia kuvia poikasten omistajalle; onhan se varmasti kieltämättä melko erikoinen tilanne omistaa kolme käärmesisarusta, joita ei ole koskaan edes livenä nähnyt, eikä tule hetkeen näkemäänkään.

Tämän surullisen tapauksen myötä olen erityisen onnellinen siitä, etten ole tautiriskin vuoksi päästänyt yhtäkään poikasenostajaa/ostajaehdokasta (tai muitakaan harrastajia) kotiini katsomaan käärmeitä. Välillä on tullut mietittyä että ihan hulluko tässä on, kun näin tiukkaa linjaa pidän edelleenkin, mutta jälleen kerran sain kuitenkin todeta että liian varovainen ei voi koskaan olla. Tokihan se olisi niin ostajien kuin minun itsenikin kannalta kiva esitellä käärmeitä ja niiden asuintiloja, mutta ainakin toistaiseksi se on mahdollista vain kuvien välityksellä. Tälläkin hetkellä tilanne voisi olla se että omat käärmeeni olisivat mahdollisesti taas vaarassa, jos olisin päästänyt ostajan kotiini ja hänen mukanaan krypto olisi tänne vahingossa ja kaikkien tietämättä kulkeutunut. Kieltämättä sydän jätti muutaman lyönnin lyömättä, kun tajusin miten suurelta säikähdykseltä olin juuri säästynyt! Ja voi miten suuri onni onnettomuudessa tässä oli senkin kannalta, että ostaja todella testasi kaikki käärmeensä krypton varalta! Niin lukemattomia kertoja positiiviset tulokset ovat tulleet käärmeiden omistajille täytenä yllätyksenä, kuten tässäkin tapauksessa. Ainoa, siis todellakin ainoa keino poissulkea krypton olemassolo on testata käärmeet osaavan lääkärin vastaanotolla ja kannustan kaikkia siihen täydestä sydämestäni, se todellakin kannattaa. Parhaassa tapauksessa tartunta löydetään hyvin aikaisessa vaiheessa ja vältytään taudin leviämiseltä ja käärmeiden massakuolemilta.

 

Käärmeiden hoitojakson ollessa näinkin pitkä, päätimme omistajan kanssa tehdä siitä kirjallisen sopimuksen, johon on ympätty kaikki oleellinen ja ehkä vähän ylimääräistäkin. Sopimusta ei tässä tapauksessa olisi oikeastaan edes tarvittu molemminpuolisen luottamuksen ja kaikinpuolin toimivan yhteistyön vuoksi, mutta teimme sen siitä huolimatta. Eihän siitä mitään haittaakaan voi olla. Suosittelen samaa käytäntöä muillekkin vastaavissa tilanteissa, sillä sopimus takaa turvan niin omistajalle kuin hoitajallekkin ongelmatilanteiden sattuessa. Sopimukseen kirjataan kaikki hoitojakson kannalta merkitykselliset asiat ja näin yhteiset pelisäännöt on ennalta sovittu ja talletettu allekirjoituksien vakuuttamina. Lisään tähän linkin, josta löytyy pohja hoitosopimukselle. Itse en moista netistä valmiina löytänyt joten tein oman version, josko siitä olisi muillekkin hyötyä: *klik*

Terraariotorniprojektikin on alkanut edistymään, siitä lisää ensi viikolla! 🙂

 

 

Poikaskuulumisia ja terraariojuttuja

Voisi sanoa, että hommat eivät ole menneet poikasten kanssa ollenkaan niin hyvin kuin olin odottanut ja toivonut. Alkutaival oli melkoisen takkuinen ja samaan kasaan sattui paljon muitakin huonoja sattumuksia. Poikasten hoidosta oli vaikea nauttia tai saada iloa ja se tuntui enemmänkin asialta joka oli vain pakko suorittaa, ilman sitä hyvänolontunnetta jota siitä olen aiemmin saanut. Tarkoitukseni oli päivitellä tänne poikasten kuulumisia tasaisin väliajoin, mutta se jäi kokonaan vastoinkäymisten ja alhaisen fiiliksen vuoksi. Onneksi tämän vuoden puolella hommat on alkaneet luistaa paremmin ja nyt lopultakin, poikasten ollessa 6,5kk vanhoja, voin ilolla todeta että kaikki poikaset toimivat niinkuin pitääkin ja jokaiselle on tiedossa täydellinen koti! Puuhastelu poikasten parissa on taas alkanut tuntua siltä miltä pitäisikin ja neljä suosikkipoikastakin jää kotiin omaksi ilokseni 🙂

Viimepäivinä olen tehnyt suursiivousta terraarioihin ja nyt kaikilla käärmeillä on puhtaat kotikolot uusine pohjamateriaaleineen. Aiemmin olen käyttänyt Chipsin Extra pyökkihaketta, mutta helpomman saatavuuden ja edullisemman hinnan vuoksi ajattelin kokeilla tälläkertaa Lignocelia ja antaa sille mahdollisuuden. Ainakin näin alkuun tuo tuntuu oikein pätevältä materiaalilta ja käärmeetkin tykkäävät kun kuivikkeeseen saa tehtyä tunneleita. Olin kerännyt syksyllä lehtiä ja metsän kasvustoa 70 litran säkillisen verran ja nyt keskellä talvea tuntuikin erityisen mukavalta lisätä niitä pohjamateriaalin sekaan. Tykkään kyllä vaaleasta pohjamateriaalista, se tuo paljon valoa terraarioon, mutta eihän tuo luonnolliselta näytä sitten mitenkään päin. Lehdet ja kasvit tuokin pohjalle sitä kaipaamaani luonnollisuuden tuntua.

Käärmeiden asumukset eivät tällähetkellä ole mikään järin suuri ylpeydenaihe itselleni, sillä kaikki käärmeet odottelevat pääsyään uusiin isompiin tiloihin. Terraariotornin asukkaat joutunevat odottamaan isompia terraarioita hieman pidempään kuin muut ja siksi olenkin keskittynyt niiden sisustukseen muita enemmän. Silmälle noista ei ole iloa niin paljon kuin haluaisin ja puutteita sisustuksellisesti on muutenkin paljon mutta toiminnallisesti ne ovat riittäviä. Ainahan sitä kuitenkin haluaa pyrkiä parempaan, joten korjattavaa löytyy paljon, haluan terraarioiden olevan paljon enemmän kuin vain ”riittäviä”.
Olohuoneemme oli vielä jokin aika sitten mukavan näköinen yhtenäisine terraarioineen, mutta käärmeiden kasvaessa piti alkaa suunnittelemaan isompia terraarioita. Pieniä terraarioita piti myydä alta pois jotta saatiin tilaa isompien terrojen rakennusprojektille ja tätä nykyä olohuoneen nurkassa onkin aikamoinen muoviboksien ja rakennustarpeiden täyttämä rytökasa. Ensimmäisen terraariotornin jalustan rakentaminen on jo alkanut (säilytystilan puutteessa siinäkin on päällä yleensä melko mukava kasa tavaraa, nyt sentään vain poikasten ”valokuvausstudio”) ja kohtapuoliin pääsee tositoimiin ensimmäisen terraarionkin kanssa. Kaikkinensa tällähetkellä rakennettavaa olisi kahden ison tornin ja yhden yksittäisen ison terraarion verran. Kaikkien valmistumiseen menee varmasti jonkin verran aikaa jo budjettisyistäkin, mutta innolla odotan sitä hetkeä kun kaikki ovat viimeinkin pitkän odotuksen jälkeen valmiita ja käärmeillä on hulppeat oltavat.

Loppuun vielä muutama siivouksen yhteydessä napsittu kuva. Silloin harvakseltaan kun näitä terraarioistaan pois ottaa, sitä ihan häkeltyy miten kauniita ne onkaan. Ihan kuin sen jotenkin aina unohtaisi, vain jotta sen saisi aina kokea uudelleen ja uudelleen.

Käärmevauvoja!

Jopas nämä kuluneet pari kuukautta onkin hurahtaneet nopeasti! Tämän vuoden mustarottakäärmemammani Oodi muni 10 kaunista munaa 14.6.2017 ja tarkoitukseni oli kirjoitella tänne kyseisestä ilouutisesta. Lopulta koko asia unohtui ja nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen että itse munien asukit ovat tupsahtaneet maailmaan! Mitäpä tässä enää munia ihmettelemään, kun ollaan päästy jo itse aiheeseen 🙂

Perjantaina 4.8. laskeskelin kalenterista, että munilla on menossa 51. vuorokausi hautomossa. Ajattelin läpivalaista munia taskulampulla, tutkiakseni näkyisikö munissa jo poikasten liikettä. Liikettä ei näkynyt, joten tuumasin että eipä ne vielä näin varhaisessa vaiheessa siellä ahtaissa kotikoloissaan liikuskele. Vuoden 2014 poikueen kuoriutuminen sijoittui vuorokausille 57-60, joten ajattelin että lauantaina olisi aika raijata tulevien poikasten asumukset varastosta sisälle ja laittaa ne valmiiksi poikasia varten. Enpä osannut sillon arvata, että poikaset ottavatkin varaslähdön ja olen aikomuksineni pikkiriikkisen verran myöhässä. Kello oli kääntynyt jo reippaasti lauantain puolelle ja olin nousemassa sohvalta, aikeissa mennä nukkumaan. Siinä samassa sohvalta ylös könytessäni näkökentän laitamilla jokin kiinnitti huomioni, kohdistin katseeni enkä ollut uskoa silmiäni! Sohvan viereen sijoitetun hautomon päällä näkyi pienen pieni käärme! Ensin en edes meinannut ymmärtää että mikä siinä on, kuka käärmeistäni on muka voinut päästä pakoon ja sitten jo tajusinkin että hetkinen, eihän mulla edes ole noin pientä ja tuon väristä käärmettä! Sehän on hyvänen aika sentään poikanen, mustarottakäärmeen poikanen! Ne on alkaneet kuoriutua jo nyt, huimasti etuajassa! Voi pyhät pyssyt, mitä täällä oikein tapahtuu?!

Kädet hämmästyksestä täristen, silmät pyöreänä noukin pienen käärmelapsen hautomon kannen päältä käsiini ja pyysin miestäni hakemaan faunaboksin, jonne käärmeen saisi ensihätään säilöön. Ajatuksissa pyöri jo katastrofi, entä jos kaikki on kuoriutuneet ja paenneet hautomosta ympäri asuntoa?! Laitoin pienen parkourkäärmeen faunaboksiin säilöön ja jännityksestä kihisten avasin hautomon kannen hämmästyen entisestään; siellähän olikin vastoin odotuksiani kasapäin poikasia! Lopulta faunaboksiin oli siirretty yhteensä kuusi pientä käärmelasta ja suuren huokauksen säestämänä totesin että hautomossa on tasan kuusi tyhjää munaa. Huh! Kaikki pienet matoset on tallessa!

Värisaldona oli viisi mustaa ja yksi valkokylki. Kaikki muut munat olivat vielä täysin ehjiä, mutta yhdessä oli viilto ja sieltä pilkotti valkea nenä; voi mikä helpotus, poikueessa on ainakin kaksi valkokylkeä. Nämä pikaiset salamaräpsyt ei paljoa silmää hivele, mutta tulipa ikuistettua pikaisesti pikkumatojen ensihetket hautomon ulkopuolella. Ja yritäppä ite pitää kolmea vastakuoriutunutta vauhtimatoa yhdessä kädessä, samalla kuvaten kännykällä, ei ole helppoa! 😀

Poikaset piti saada yön ajaksi väliaikaismajoitukseen, sillä faunaboksiin niitä ei voinut jättää liian väljän kansiritilän vuoksi. Hain varastosta yhden muovilaatikon ja pikaisen sisustuksen jälkeen vauvat pääsivät muuttamaan yhteiseen ensiasuntoonsa. Ylimääräisiä pajunoksia ei ensihätään kotoa valmiiksi löytynyt, mutta sattumalta olin juuri samana päivänä kerännyt metsästä kanervanoksia. Niistä sai pikkuisille oivan kiipeilypaikan ja aivan ensihetkistä lähtien sain hymyn säestämänä vahvistaa jo aiemminkin havaitsemani faktan; mustarottakäärmeet ovat hyvin aktiivisia ja erittäin ketteriä aivan elämänsä ensihetkistä lähtien. Niille tuleekin suoda rutkasti kiipeilypaikkoja, ne käyttävät varmasti jokaisen oksannirkon hyödyksi. 🙂

Yöunien jälkeen hautomosta löytyi yöllä munastaan kurkkinut valkokylki. Tämä toinen veijari oli aiemmin kuoriutunutta valkokylkisisarustaan paljon vaaleampi väriltään. Tässä vaiheessa lopuissa kolmessa munassa ei näkynyt vielä mitään kuoriutumiseen viittaavia merkkejä ja jännitin kovin mahtaakohan sieltä enää tulla yhtään valkoista lisää. Saikin odottaa kokonaisen päivän ja vielä seuraavankin, ennenkuin mitään tapahtui.

Sunnuntaina ilmestyi viillot kahteen munaan ja niistä pilkotti jälleen valkeat nenät. Tämä tarkoitti sitä että poikueessa on ainakin neljä valkokylkeä, olin tulokseen hurjan tyytyväinen! Yksi muna oli vielä mysteerinä, vailla viiltoa. Sunnuntain aikana yksi valkokylki uskaltautui ulos munastaan ja lopulta maanantaina kärsimättömän odotuksen jälkeen viimeisistä kahdesta munasta kuoriutui valkokylki ja musta poikanen. Poikueen värisaldoksi tuli siis 6kpl mustia ja 4kpl valkokylkiä 🙂

Miten sitten alunperinkään tuo ensimmäinen matonen pääsi ulos hautomosta ja säikäytti allekirjoittaneen pahanpäiväisesti? Tajusin että en ollut aiemmin edes osannut ottaa huomioon sitä, että tosiaan hautomossa oli täysin avonaiset tuuletusaukot sekä pieni aukko lämmittimen johdolle. Oletusarvoisesti poikaset pysyvät kuoriutuessaan tallessa munalaatikon suljetun kannen alla, enkä ollut miettinyt asiaa sen pidemmälle. Aiempien poikueiden kohdalla, kun poikaset ovat kuoriutuneet täysin ennaltaodotettuun aikaan, on hautomossa olleen munalaatikon kansi ollut jo kiinni. Munalaatikon ilmanvaihdon tehostamiseksi tapanani on ollut pitää haudonnan aikana sen kantta raollaan ja olen sulkenut sen vasta kun poikasten kuoriutuminen on alkanut lähestyä. Nyt kun poikaset pääsivätkin yllättämään aikaisella kuoriutumisella, en ollut vielä ehtinyt varautumaan ja laittamaan munalaatikon kantta kiinni. Jälkeenpäin ajateltuna kamalan typerää ja hölmöä toimintaa, mutta taas opittiin uutta säikähdyksen ja erheen kautta. Onneksi oppi tuli pelkällä säikähdyksellä, eikä suurempaa vahinkoa ehtinyt tapahtumaan. Hautomon avonaiset aukot saivat verkotuksen ja näin vastaisuudessa kuoriutuvien poikasten hautomopako on ennaltaehkäisty.

Nyt lapsukaiset napottavat siisteissä riveissä jokainen omassa yksiössään, olohuoneessa aitiopaikalla Pikke-duprasin ja kolmen vanhemman käärmeen naapurissa. Neljä poikasta asuu 30x30x30cm ExoTerrassa ja loput vähän Exoja isommissa muovilaatikoissa. Tämän kokoiset ensiasunnot totesin jo edellisen poikueen kohdalla erittäin passeliksi; niissä on mukavasti tilaa temmeltää ja kun ne sisustaa hyvin, stressin mahdollisuuskin on minimoitu. Asumukset ovat omaan makuuni vielä liian askeettisia, mutta huomenna ne saavat täytettä kun pääsen metsään keräilemään jokaiselle kanervaa ja muuta sisustetta. Haluan tarjota jokaiselle poikaselle mahdollisuuden liikkua sekä toteuttaa uteliasta aktiivista luonnettaan ja sen mahdollisuuden ne totisesti käyttävät hyödykseen.